Tule töihin KP Energylle ja hyödynnä potentiaalisi
Oletko kiinnostunut olemasta osa kasvumatkaamme kohti älykkäämpää ja kestävämpää energiayhteisöä? Tutustu avoimiin työpaikoihimme ja tule osaksi KP Energyä.
Kollegat, jotka intohimoisesti tukevat kestävää kehitystä
Kasvumatka kasvavalla ja kestävällä toimialalla
Vaikuta yrityksemme tulevaisuuteen ja tuotemerkkiin
Meillä on tehtävä!
KP Energyssä sinua odottaa upea joukko ihmisiä, jotka ovat kaikki asialleen sitoutuneita ja pyrkivät kohti kestävää tulevaisuutta. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus muokata tarjontaamme, ja sinusta tulee yksi tärkeimmistä voimavaroistamme. Ei ole olemassa määrättyjä sääntöjä tai helppoja vastauksia, vaan loputtomasti mahdollisuuksia.
"Tee osasi kestävän tulevaisuuden eteen"
“Liikennekoordinaattorina minulla on joka päivä mahdollisuus suunnitella mahdollisimman ympäristö- ja kustannustehokkaita kuljetuksia ja edistää siten kestävämpää tulevaisuutta. Kaiken lisäksi kollegani ovat mahtavia!”
"Valtava into kollegoiden keskuudessa"
“On hienoa työskennellä yrityksessä, joka muuttuu jatkuvasti markkinoiden nopean kehityksen myötä. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan kehitykseemme, ja työyhteisössämme vallitsee huomaavaisuus toisiamme ja valtava into tekemäämme työtä kohtaan!”
Tietoja KP Energystä
KP Energy on Ruotsin johtava aurinkoenergiaan, latausinfrastruktuureihin ja energian varastointiin erikoistunut jakelija ja osa OK-Q8 AB:tä. Toimitamme tuotteita ja järjestelmiä sadoille jälleenmyyjille Pohjoismaissa. KP Energyn tehtävänä on auttaa energiateollisuutta nopeuttamaan energiasiirtymää toimittamalla edistyksellisiä tuotteita ja palveluita yksinkertaisella ja luotettavalla tavalla. Meillä on selkeä visio, jonka mukaan haluamme muokata huomispäivän yhteiskuntaa toimittamalla kestävää energiaa jo tänään – sinulle, planeetallemme ja seuraaville sukupolville.
KP Energyn avoimet työpaikat
Varastopäällikkö
Ole osa vihreämpää tulevaisuutta kanssamme! KP Energyn varastopäällikkönä
olet vastuussa varastostamme ja varmistat, että tuotteitamme käsitellään huolellisesti ja että ne lähetetään ajallaan. Työtehtäviisi kuuluvat varastohenkilökunnan esimiehenä toimiminen, kuljetusten seuranta, vastuu koko varastostamme sekä osallistuminen varaston kehittämiseen.
Suomen avainasiakaspäällikkö
Yrityksen Ruotsissa tapahtuneen kasvun jälkeen KP Energy pyrkii nyt laajentamaan liiketoimintaansa Suomen markkinoille, joiden ennustetaan kasvavan tulevina vuosina yli 400 prosentilla vuodessa. Etsimmekin nyt avainasiakaspäällikköä, jolla on tärkeä rooli KP Energyn menestystarinan rakentamisessa Suomessa. Tehtäviisi kuuluu nykyisistä asiakkaista huolehtiminen, KP Energyn asiakaskunnan laajentaminen ja kehittäminen sekä yrityksen kasvun tukeminen seuraamalla markkinoiden kehittymistä ja kehittämällä myyntitiimiä.
Suomen myyntipäällikkö
Yrityksen Ruotsissa tapahtuneen kasvun jälkeen KP Energy pyrkii nyt laajentamaan liiketoimintaansa Suomen markkinoille, joiden ennustetaan kasvavan tulevina vuosina yli 400 prosentilla vuodessa. Etsimme nyt nyt myyntipäällikköä, jolla on tärkeä rooli KP Energyn menestystarinan rakentamisessa Suomessa. Tehtäviisi kuuluu nykyisistä asiakkaista huolehtiminen, KP Energyn asiakaskunnan laajentaminen ja kehittäminen, yrityksen kasvun tukeminen seuraamalla markkinoiden kehittymistä, tavoitteiden asettaminen, budjetin seuraaminen, työntekijöiden rekrytoiminen ja myyntitiimin kehittäminen.